sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Keittiö, kodin sydän

Ajattelin esitellä teille vähitellen kotiamme. Paljon on vielä keskeneräistä, kalusteita hankkimatta tai jokin paikka huoneessa kaipaisi muutosta, mutta toisaalta mukavampi laittaa kotia pikku hiljaa niin on sitten pidemmäksi aikaa jotain mitä suunnitella ja odottaa.

Ensimmäisenä pääsette tutustumaan keittiöömme, johon ihastuin heti kun kävimme katsomassa tätä asuntoa. Kaikki kiinteät kalusteet ovat olleet keittiössä valmiina, emme ole remontoineet tai uusineet mitään. Keittiö on remontoitu 90-luvun puolessa välissä ja ensimmäistä kertaa käydessämme huomasin, että kalusteet ovat Topi-keittiön. Lasivitriinistä olen unelmoinut aina ja nyt sellaisen vihdoinkin sain! Tykkään Mariskooleista, joita onkin kerääntynyt vähitellen aika paljon (miehen mielestä tarpeeksi paljon). Arkikäytössä meillä on Iittalan 24h lautaset ja mukit sekä muumimukit ja lautaset, vähän juhlavampiin hetkiin laitan Teeman keltaista/tumman sinistä ja Paratiisi-sarjan astiastoa pöytään.


Lasivitriini ja senkki
Yhä hengissä oleva Rahapuu
Iittalan Kivi-lyhdyt ja Aallon kynttilälyhdyt tarjottimella
Kynttilälaatikko
Allastaso
Allastasoa edelleen
Pentikin astiapyyhe ja Luhdan käsipyyhe
Pöytätasoa
Pieni, neljän hengen ruokapöytä
Iittalan Paratiisi-sarjan kulho
Kahvin paikka!

Muistathan, ettei kuvia kopioida ilman lupaa!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja mukava jatkaa sisustamista. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. Heippa pajuliini!

    Kiitos tsempityksistä! :)
    Valokuvaamista harjoittelen pikku hiljaa, onneksi mies ottaa tarvittaessa mielellään kuvia. ;) Ehkäpä tässä vähitellen opetellessani pystyisin jonain päivänä kuvaamaan itse kaiken haluamani.

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!