tiistai 2. elokuuta 2011

Löytöjä

Heinäkuun helteiset päivät vaihtuivat elokuun vähitellen viileneviin, syksyä enteileviin päiviin. Iltaisin alkaa hämärtää yhä vain aiemmin, josta johtuen tekee mieli sytyttää mahdollisimman paljon kynttilöitä myöhäisiltoja valaisemaan. Aivan ihanaa, minä tykkään!! Yötkin ovat jo selkeästi kylmempiä ja aamupäivisin tytön kanssa ulos lähtiessä täytyy etsiä vähän lämpimämpää puseroa ylle.

Nyt taas jaksaa tehdäkin jotain, kun toistaiseksi mahdottomat helteet ovat takanapäin. Tuntuu, että kaikenlaisia ideoitakin kodin sisustamiseen liittyen tulvii mielessä. Jotenkin helteiden aikana sitä oli jollainlailla horroksessa ja nyt viileämpien päivien ansiosta sitä on vähän virkistynyt. 

Muistin, että en ole laittanut vielä kertaakaan kuvia kirppislöydöistä! Pitemmittä puheitta, naapurikunnan kirppikseltä löysin yllättäen Arabian keltaisen Teema-kaatimen. Keltaisen väristä Teemaahan ei ole valmistettu enää vuosiin, jonka vuoksi tämä löytö teki uuden omistajansa erittäin iloiseksi.


Lisäksi löytyi Muumien mustavalkoinen kannu, jollaisen olin vähällä ostaa Kodin Ykkösestä.


Citymarketissa tuli alehyllyssä vastaan kaunis lehtikori, jota ei voinut vastustaa.


Muitakin kirppislöytöjä olen tehnyt, niistä postausta myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!