keskiviikko 8. elokuuta 2012

Sisustuskirja

Ensimmäistä kertaa ajattelin esitellä teille sisustuskirjan!
Ideoi ja toteuta kotoisa maalaistyyli - kirjan (vuodelta 2012)
on kirjoittanut Anna Örnberg ja kirjan kuvat on ottanut Tommy Durath.
Kirjan alkuteos on ruotsinkielinen Inred lantligt på ditt eget sätt- kirja vuodelta 2011.
Kustantajana on WSOY.


Kirjaan tutustuin Tyyli ja koti- kirjakerhon kautta
ja eilen töistä kotiuduttuani selasin kirjan kertaalleen läpi.
Omalla kohdallani kolahti ensimmäisenä
rosoinen romantiikka
sekä kiinnostavat askarteluideat.
Värikkäämmät ideat eivät inspiroineet,
mutta kirjan sisältäessä enemmän omaan makuun sopivia sivuja,
päätin että tämän kirjan otan omakseni.

Tässä esimakuna muutama kuva kirjan sivuista:
Sivulla 11 on juuri sellainen ruutuikkunanpoka,
jollaista alunperin etsin viime vuonna olohuoneeseemme.
Nyt sellainen on etsinnässä anopille syntymäpäivälahjaksi!
Herkän kauniit enkelin siivet löytyvät sivulta 29.
Näitä on kyllä pakko askarrella viimeistään jouluksi!
Sivulla 33 on mielestäni kekseliäs idea hyödyntää 
vanhan lampun varjostinkehikko.
Ei olisi kyllä tullut itsellä mieleen,
että näinkin voisi kaunistaa mitä tahansa huonetta!
Sivulla 66 opastetaan XL-kokoisten kirjainten ja numeroiden tekemiseen.
Voi, tuollaisia kirjaimia olisi myös mukava kokeilla tehdä!
Ihan noin isoja kirjaimia meille ei mahdu,
mutta ainahan ohjeita voi soveltaa
ja kokeilla askarrella pienempiä.
Sivulla 38 on romanttisia askarteluideoita.
Resuinen ruusu (nro 2) näyttää niin kauniilta,
että jos sellaista ei ole vaikea tehdä,
niin jossain vaiheessa haluaisin kokeilla
askartelukykyjäni myös ruusun suhteen.

Mitä enemmän kirjan sivuja selailen,
sitä enemmän innostus uusiin askarteluihin kasvaa.
Kuviin kiinnitän aina ensimmäisenä huomiota
ja tässä kirjassa on kyllä panostettu
asetelmiin ja tunnelmiin.
 Ja kuten kirjan takakannessakin todetaan:
"Ideoi ja toteuta kotoisa maalaistyyli on inspiroiva opas isompiin
ja pienempiin projekteihin- sekä kaupunkikotiin että mökille.
Sivut saavat selailemaan, haaveilemaan... ja käärimään hihat!"

Omasta puolestani voin todeta,
että kirja on tutustumisen arvoinen!

~ Emppu ~ 

edit. Rakas mieheni valisti minua tekijänoikeuksista,
jonka vuoksi poistin kirjan sivujen kuvat.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!