Olohuone kynttilöiden valaistuksessa

Miten ihanasta auringonvalosta onkaan nautittu aamusta lähtien! 

Tunnelmat ja mielialakin on tyystin erilainen eiliseen verrattuna! 

Nämä kuvat on otettu eilen hämärän vallitessa jo aamusta saakka, 

nyt olohuone kylpee valossa ja aamupalankin sain nauttia keittiössä auringonvalossa. 

On se kummallista, millainen vaikutus tuolla auringonvalolla onkaan! 

Tänään aion lähteä käymään pitkällä lenkillä, reippaalla kävelyllä. 

Juoksulenkkejä olen tehnyt viimeksi muutama vuosi sitten, ennen tytön syntymää. 

Polvet eivät oikein tykänneet juoksemisesta silloinkaan, viime vuosina vielä vähemmän. 

Joten lenkkeillessä olen tyytynyt kävelyvauhtiin,

kuitenkin sellaiseen että hikeä pukkaa ja juuri saisin puhuttua jos olisi lenkkiseuraa. 

Vauhtiin kun pääsee, ei millään malta lopettaa, joten usein lenkit ovatkin pituudeltaan 7-8 km. 

Kuntosalilla käyminen on viimeisen 8 kk aikana ollut todella vaihtelevaa.

Välillä on ollut viikkoja, että on tullut käytyä säännöllisesti, ja välillä taas todella epäsäännöllisesti.  

Miten se lähteminen onkin aina yhtä vaikeaa? 

Ja perille päästyä ja harjoittelun lopussa aina toteaa, että miten mahtava fiilis tästä taas tulikaan..!  

Perusluonteeltani taidan olla mukavuutta rakastava.

Miten teillä, lukijoillani, on liikkuminen onnistunut nyt näinä pimeinä ja harmaina syyspäivinä? 

Kai se pitäisi kirjoittaa kalenteriin itselleen ylös päivät, milloin on lenkin ja kuntosalin vuoro. 

Silloin tulisi ehkä lähdettyäkin paremmin, säästä huolimatta, tekosyitä uskomatta. 

Yksi ongelma on edelleen se, että herkästi asetan muiden tarpeet omieni edelle... 

Vaikkakin olen monesti todennut niinä päivinä, jolloin olen käynyt lenkillä/salilla, 

että taidan silloin olla niin sanotusti parempi äitikin. 

Tytön kanssa jaksaa touhuta erilailla ja kotityötkin eivät tunnu niin.. työltä! 

Ja tärkeintä kaikista, saa purettua turhautumiaan lenkkipolkua takoessa ja oltua ihan vaan itsekseen. 

Kantapään kautta olen saanut oppia myös sen, 

että liikkuminen on kautta aikojen ollut minulle työssä jaksamisen kannalta ratkaisevan tärkeää. 

Työuupumuksen pahetessa liikkuminen jäi ensimmäisenä pois, 

vaikka näin jälkikäteen se olisi saattanut ehkä omalta osaltaan hieman helpottaa oloa. 

Jälkiviisas on helppo olla, vaikeinta on nähdä ne tärkeimmät asiat silloin, 

kun oma olo on pahimmillaan ja tuntuu, ettei kertakaikkiaan jaksa. 

Mutta vaikeistakin elämäntilanteista voi oppia ja jo aikaa sitten päätin, 

että lenkkeilystä sekä kuntosaliharjoittelusta aion pitää kiinni! 

Tulipas syvällistä tekstiä, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli kirjoittaa meidän olohuoneesta! 

No, sitä ei koskaan postausta tehdessä osaa arvatakaan, 

mihin kaikkeen oma ajatus hyppääkään! 

Iloa jokaisen keskiviikkoon ja nautitaan auringonvalosta! 

Ja muistetaan pitää myös omasta itsestä huolta! 

<3

~ Emppu ~