Viime sunnuntain pikkujoulut ovat onnellisesti ohitse
ja maanantaina päivä alkoi pyykkäämällä sekä pakkaamalla matkalaukkuja.
Iltapäivällä pääsimme lähtemään Pohjanmaalle tytön isovanhempien luokse lomaa viettämään.
Pikkujoulut olivat kovin sekä lasten että aikuisten mieleen!
Kynttilöiden valossa kuuntelimme joululauluja, söimme joulutorttuja sekä muita herkkuja.
Yhteensä viisi lasta kirmaili pitkin asuntoa ja naurua riitti!
Kokeilin tehdä tämän helpon juustokakun,
joka oli niin suussa sulavaa ja toisaalta myös niin makeaa, että yksi pala riitti mainiosti.
Tosin oli pakko ottaa vähän lisääkin..!
Tämä ohje on viimeisimmästä Unelmien Talo & Koti-lehdestä (nro: 11, 2014, sivu: 35),
jota itse vähän muokkasin.
VALKOSUKLAINEN
PIPARIMETSÄKAKKU
Pohja:
1 dl voita
joulupipareita noin 170-180 g
Täyte:
400 g valkosuklaata
400 g tuorejuustoa
2,5 dl kuohukermaa
Koristeeksi:
Piparikuusia ja muita metsäteemaan
soveltuvia piparikoristeita
tomusokeria
1. Sulata voi. Murenna joukkoon pipareita,
niin että massasta tulee tasaista.
2. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan,
jonka halkaisija on noin 25cm.
Taputtele voipipariseos tasaisesti vuoan pohjalle.
Nosta vuoka jääkaappiin siksi ajaksi,
kun teet täytteen.
3. Sulata suklaa. Sekoita suklaasula, tuorejuusto
ja kuohukerma tasaiseksi massaksi.
4. Kaada täyte piparipohjan päälle. Tasoita pinta.
Peitä vuoka kelmulla tai alumiinifoliolla
ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään.
5. Painele kakun pinnalle piparikuusia ja muita
juhlan teemaan sopivia koristeita.
Ripottele niille tomusokeria ikään kuin lumeksi.
Meillä ei ollut metsäaiheisia pipareita, joten halkaisin pipareista paloja niin,
että ne muodostivat sydämet ja painoin ne päälliseen koristeeksi.
Tomusokerin kanssa kävi niin ja näin, ripottelin sitä kakun pintaan ainakin pari tuntia ennen vieraiden tuloa.
No, sehän miltei suli kokonaan täytteen pinnalle.
Joten jatkossa aion ripotella tomusokerin juuri ennen tarjoilua.
Tätä kakkua aion tehdä kyllä toistekin!
Kivaa keskiviikon iltaa teille!
Hei se taitaa olla muuten tasan 5 viikkoa jouluaattoon!!
~ Emppu ~
Upean näkönen kakku<3
VastaaPoistaNiinpä, joulu vain lähenee, mukavaa!
Kiitos Sari! <3
PoistaTuon kakun koristeita voisi vaihdella niin, että kokeilisi leipoa piparitaikinasta kuusia sekä metsän eläimiä ja koristella kakku niillä. ;)
Ihanaa, eilen oli tasan kuukausi jouluaattoon!! :D
Ooh mikä herkku ja miten kaunis. Josko tätä yrittäisi tämä rähmäkoura aatoksi. <3 Kivaa torstaita. :)
VastaaPoistaKiitos Tiia! <3
PoistaKokeileppa tehdä, sillä tuo kakku vei kielen mennessään! ;)
Ja helppokin se oli tehdä, varmasti onnistut! :)
Näyttää kyllä niin herkulliselta!
VastaaPoistaKiitos Minttu! <3
PoistaJa sitä se kyllä olikin! :) <3
Ihana kakku, eikö tosiaan tarvita yhtään liivatetta?
VastaaPoista( tämä on jo kolmas yritys, ei vaan meinaa millään onnistua kommentointi, toivotaan että joku tulee edes perille :)
Hei Laura! :)
PoistaMinunkin yllätyksekseni kakkuun ei tarvinnut liivatetta ollenkaan ja päällinen jähmettyi hyvin ollessaan yön yli jääkaapissa. Huoneenlämmössä ollessaan päällinen ei pahemmin alkanut valumaan, vaan pysyi kuosissaan. ;)
OK, kiitos tiedosta, täytyykin kokeilla. Tuo olisi ihana joulun kahvipöytään :)
PoistaHeippa! Onpa ihana kaakku! Ajattelin kokeilla tätä ohjetta viikonlopun pikkujouluihin ja haluisin kysyä vielä tarkennuksen: lisäsitkö kuohukerman vatkatussa kermavaahdon muodossa vai ihan vain "nesteenä"? Onpa tyhmä kysymys mutta kysynpä silti ;D
VastaaPoistaHei Elisabeth ja pahoittelut sillä vastaukseni taitaa tulla jo liian myöhään..! :(
PoistaKerman vatkasin ja lisäsin kermavaahdon tuorejuuston sekaan, sen jälkeen lisäsin viimeiseksi sulatetun valkosuklaan. :)