maanantai 22. elokuuta 2016

Elokuun punaiset pihlajanmarjat



Vanhaa läppäriä käynnistäessäni muistin, 
että siellä majailevat kaikessa rauhassa muutaman vuoden takaiset valokuvat. 
 Niin vain aika vierähti kuvia selaillessa ja 
muutaman kuvan kopioin muistoksi nykyiselle läppärille. 
 Noita valokuviahan on tallennettuna vähän sinne tänne, 
osa löytyy läppäreiltä ja osa miehen ulkoisilta kiintolevyiltä, 
jokin osa todennäköisesti myös pilvipalvelulta. 
Mutta mistä sitä enää edes muistaa, mitä kuvia on missäkin??

Nyt kun omia valokuvia on alkanut olemaan jo kiitettävästi, 
olemme välillä miehen kanssa keskustelleet, 
josko minullekin olisi hyvä hankkia oma ulkoinen kiintolevy. 
Nimittäin miehenkin kiintolevyt alkavat olemaan täynnä. 
Lisäksi vaihtoehtona on aina myös pilvipalvelut, 
MUTTA, 
minun kohdallani ogelmaksi muodostuu se, etten muista 
A) missä pilvipalvelussa tarkalleen ottaen kuvani olisivat
ja
B) ne salasanat..!!

Joten toistaiseksi olemme jatkaneet näin, 
yrittäen muistella, mistä löytyisi kulloisenkin vuoden kuvani.


Nämä kolmen vuoden takaiset valokuvat elokuulta nappasin mukaani. 
Kauniin punaisina hehkuvat pihlajanmarjat sekä tunnelmallinen kynttilänvalo. 
Näistä oli silloinen elokuu tehty, kuten myös tänä vuonna. 
Sillä erotuksella, että pihlajanmarjoja olen ihaillut läheisen koulun nurkilla, 
tyttöä eskarista kotiin hakiessani. 

Täällä sataa aivan kaatamalla, 
mutta siitä huolimatta hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle!
<3

~ Emppu ~

2 kommenttia:

  1. Kauniita syyskuvia, itsekin ajattelin noita pihlajan marjoja hakea sisälle piritykseksi.
    Täälläkin sataa ja on niin syysfiilis että, mutta mukavaa ja tunnelmallista aikaahan tämä on!

    Nautitaan :)

    Mukavaa viikkoa sinullekin Emppu <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Emppu ihanasta kommentista blogiini <3 Pitipä tulla pitkästä (ihan liian pitkästä) aikaa kurkistamaan, mitä teidän syyskesään kuuluu.

    Se on tuo insta vienyt niin mennessään, ettei ole muka blogeihin ehtinyt. Jospa syksy korjaisi tilanteen takaisin tuttuihin ja turvallisiin uomiin. Onhan nämä blogit paljon vuorovaikutuksellisempia kuin insta ikinä.

    Ihania kuvia <3 Pihlajanmarjat kuuluvat niin lähtemättömästi tähän vuodenaikaan. Niitä on mukava asetella maljakoihin ympäri kotia. Tuovat mukavaa raikkautta tullessaan <3

    Ihanaa ja tunnelmallista viikkoa ja elokuun loppupuolta sinullekin <3

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!