Edellispäivän myrskyn jälkeen on sää muuttunut selkeästi kylmemmäksi
ja tänään tyttöä eskerista kotiin hakiessani
kaipasin ensimmäistä kertaa hanskoja käsiäni lämmittämään.
Ilmassa tuoksuu jo syksy ja kellastuneet lehdet pyörivät asfaltilla tuulen tahdissa.
ja tänään tyttöä eskerista kotiin hakiessani
kaipasin ensimmäistä kertaa hanskoja käsiäni lämmittämään.
Ilmassa tuoksuu jo syksy ja kellastuneet lehdet pyörivät asfaltilla tuulen tahdissa.
Eilen pääsin viimein syventymään pidemmäksi aikaa
Jeanne d`Arc Living-lehden pariin kynttilöiden valossa.
Kesken lukuhetken oli pakko lähteä etsimään vanhaa huiviani,
sillä ensimmäistä kertaa kesän jälkeen sisällä ollessa välillä jopa paleli.
Tai sitten tytön saama flunssa on alkanut saamaan otettaan myös minusta.

Jotain tekisi mieli alkaa kutomaan tai askartelemaan,
JDL:n lehdessä olikin kivoja ideoita hiuskoristeista.
Joka syksyinen haave pitsisistä, korkeavartisista sukista nostaa jälleen päätään,
kariutuakseen aina siihen, että en osaa kutoa ja jos alkaisin sitä harjoittelemaan,
niin ehkä kannattaisi aloittaa ihan perus villasukista.

Viime päivinä olen pohtinut myös blogiani, sen ulkoasua ja sisältöä.
Millainen ulkoasu olisi mielenkiintoa herättävä?
Entä sisältö?
Tähän saakka blogini postausaiheet ovat olleet jollain tavalla sisustukseen liittyviä,
myös leivonta- ja käsityöpostaukset ovat aika ajoin vilahtaneet täällä.
Haluaisitteko joskus nähdä, kuka täällä ruudun takana häärää?
Tosin itsestäni olevia kuvia on huomattavasti vaikeampi laittaa tänne esille,
sillä itsekriittisyys on melko korkealla.
Mitä mieltä olette blogini lukijoina,
jos aihepiiriä laajentaisi vähitellen esimerkiksi vaikkapa
pukeutumiseen, kauneudenhoitoon yms.?
Postauksia silloin tällöin kyseisistä aiheista?
Nyt saa mielellään ideoita jakaa kommenttilootaan,
niistä saisi varmasti lisää inspiraatiota bloggaamiseen.

Kynttilät ovat palaneet täällä tänäänkin, sillä jälleen sataa.
Toisaalta ihana olla välillä sisällä ja touhuta rauhassa kotiöitä.
Touhun täyteistä maanantaita myös teille!
<3
~ Emppu ~
Löysin blogisi ja lueskelin sitä. Liityin myös lukijaksi. Mä tykkään seurata vähän kaikkea, sisustus,käsitöitä,joskus ihan omaa elämää.
VastaaPoistaLuethan myös minun blogiani ja liity lukijaksi ja laita blogini osoite omaan lukulistaluetteloon. Minä teen samoin. Kiitos etukäteen.
Lämpimästi tervetuloa blogini lukijaksi! <3
PoistaKiva kun löysit tiesi tänne! :) Täytyypä käydä vastavierailulla blogissasi!
Ja kiitos myös kommentistasi, oli mukava kuulla millaisia blogeja tykkäät seurata.
Aika ajoin omaa blogiaan silmäilee kriittisemmin, mikä on hyvä juttu blogin kehittymisen kannalta. ;) Haluaisin saada blogistani vielä vähän monipuolisemman. :)
Ihanat kynttiläkuvat! Tunnelmallista <3
VastaaPoistaVoi kiitos Pia! <3
PoistaOli niin kauniin lämmin tunnelma, että oli ihan pakko ottaa useampi kuva tänne blogiin fiilisteltäväksi. ;)
Itse asiassa tykkään kun on tullut syksy, saa kääriytyä viltin alle ja nauttia kynttilöiden valosta. :)
Voi kuinka kauniita kuvia.
VastaaPoistaItsekkin olen jo polttanut kynttilöitä ja katsonut esille erilaisia tuikku kippoja.
Hyvää tiistai päivää sulle.
Kaunis kiitos sinne Aurinkokujalle! <3
PoistaJuuri tällä viikolla tarkistin oman kynttilävarastoni ja totesin, että tuoksukynttilöitä täytyy hankkia pian lisää. ;) Tykkään polttaa kynttilöitä ja nauttia samalla ihanista erilaisista tuoksuista. :)
Sä oot kyllä mestari ottamaan noita tunnelmallisia kuvia,niin kauniita nämäkin<3
VastaaPoistaMun mielestä olis ihana lukea sustakin juttuja, ja ihan teidän elämästä.
Täälä myös on parina iltana jo poltettu takkaa,kun tuntuu että varsinkin aamusta on jo vähän vilpoinen talo. Niin se mun lemppari vuodeaika vaan taas tekee tuloaan,Jei!!:)
Aurinkoisia päivä teille<3
Voi Ulla, kiitos piristävästä kommentistasi! <3
PoistaLoppujen lopuksi olen aika vähän kertonut meidän perheestä tai itsestäni, ja välillä olenkin miettinyt, josko meistä voisi kirjoitella välillä vähän enemmän. ;) Lapsista en suoranaisesti halua tänne ottaa kuvia, mutta jos jonain kertana uskaltaisi kokeilla kuvata itseäni vaikka jokin asukokonaisuus päällä tai jotain tunnelmakuvaa tms. ;) Tosin sitä ennen täytyy päästä käymään parturissa :D Heh, itsekriittisyys on siinä kohtaa aikalailla huipussaan! :)
Oi, rakastan takkatulta!! <3 Jos meillä olisi takka, niin siinä palaisi tuli harva se päivä viileällä ilmalla. ;)
Kyllä syksy taitaa olla myös minunkin lempivuodenaikani, kevään jälkeen. :)
Kaunis tunnelma <3 Sinä osaat laittaa aina niin ihania somisteita kynttilöiden kaveriksi, olen ennenkin sitä ihastellut <3
VastaaPoistaSyksy on rauhoittumisen aikaa. Sisällä tulee oltua, käperryttyä sohvannurkkaan teemuki kädessä ja katseltua kotia taas sisustajan silmin. Aika tunnelmallista aikaa!
Minä tykkään lukea monenlaisia blogeja. Oikeastaan ei ole sellaista aihealuetta, josta en tykkäisi. Siispä kaikenlaiset postaukset kiinnostavat :)
Kaunista, kuulasta syyskuuta sinne teille!
Kiva kun kävit jättämässä kommenttia, Kaaru! <3
PoistaJa kiitos kovasti, on tosi mukava kuulla että tykkäät somistamisistani! :)
Niinpä, samankaltainen olotila tulee minullekin syksyisin, on ihanaa juurikin käpertyä viltin alle ja nauttia kodin lämmöstä. <3 Näin syksyisin minussa herää inspiraatio kokeilla vuodenaikaan sopivia somisteita eri kynttilälytyihin ym. ;)
Mukava tietää, että erilaiset postausaiheet kiinnostavat, sillä kovasti haluaisin laajentaa blogini sisältöä. ;)
Kiitos toivotuksista, ihanaa viikonloppua sinne! :)
Ensimmäistä kertaa olen nyt vierailulla blogissasi. Sinulla on kaunis ja tunnelmallinen blogi.
VastaaPoistaIloista alkanutta syyskuuta!
T.Maija (myrskyluodolle.blogspot.com)
Mukava kun löysit blogini ja kävit vierailulla! <3
PoistaKiitos kovasti, täytyypä käydä kurkkimassa myös sinun blogiasi! :)
Kaunista syyskuuta myös sinulle!
Vierailen nyt blogissasi ensimmäistä kertaa ja ensivaikutelma on todella viehättävä! Osaat taltioida kuviisi kauniin tunnelman joka kerta, ja olenkin ihaillut kuviasi jo instagramin puolella pidemmän aikaa. Minusta olisi kiva nähdä välillä kuvia myös bloggaajasta itsestään, eli rohkeasti vain laittamaan välillä asukuvia tms. jossa näyt itsekin :)
VastaaPoistaMukava kun käväisit Annika! <3
PoistaKaunis kiitos ihanasta kommentistasi! <3
Tosi kiva kuulla, että olet katsellut kuviani Instagramin puolella useamman kerran! :)
Nyt kun on blogannut useamman vuoden, tulee väkisinkin mietittyä, että kodin joka nurkka on nähty jo niin moneen kertaan. ;) Kommenttisi luettuani jäin pohtimaan, että tästäkin postauksesta on jo aikaa, enkä vieläkään ole saanut laitettua itsestäni kelpuuttamaani kuvaa tänne esille. ;) Itsekriittisyys on huipussaan ja sitä ei vähennä peilistä näkyvät mustat silmänaluset ja väsynyt ilme. :D Mutta ehkä jossain kohtaa päätän ylittää mukavuusalueeni ja ladata itsestäni kuvan postaukseen. :)