Olen jo pitkään pohtinut itsekseni blogiani ja kirjoituksiani...
Lukiessani monia hienoja blogeja, joissa on kerrottu kauniista kodeista kuvineen, olen väkisinkin peilannut omaa blogiani niihin. Meillä ei ole hienoa omakotitaloa tai omaa asuntoa, jota remontoida sekä sisustaa mielensä mukaan. Blogissani kertomani sisustusideat ovat kovin pienieleisiä juuri vuokralla asumisesta johtuen. Meillä ei myöskään ole useinkaan paljoa ylimääräistä rahaa, joilla ostaa uusia huonekaluja, tekstiilejä tms. kun haluaisi vaihtaa kodin ilmettä. Älkää ymmärtäkö väärin, en syytä tai mitään muutakaan sellaista niitä, joilla on varaa sellaiseen. Hyvähän se on, että nyt laman aikana on edes joitain ihmisiä/perheitä, joiden ei tarvitse niin tarkasti miettiä rahankäytön kohteita. Enkä myöskään tarkoita sitä, että vain rahalla saisi kodin laitettua kauniiksi. Ihailen suunnattomasti niitä, joilla on taitoa ja tietoa tuunata huonekaluja, ommella/neuloa/kutoa yms. Itse olen kaikenlaisten käsitöiden suhteen peukalo keskellä kämmentä. Tällä sekavalla sepustuksella yritän vain kuvailla, miksi alunperin päätin ruveta kirjoittamaan blogia.
Ensinnäkin suurin osa läheisistämme asuvat kaukana, jonka vuoksi ajattelin että tätä kautta ystävämme sekä meidän tytön isovanhemmat, kummit ym. pääsevät vähän enemmän osallisiksi meidän perheemme elämää. Sen takia tämä blogi ei keskity vain ja ainoastaan pienimuotoiseen sisustamiseen vaan myös meidän perheemme kommelluksista ja arjesta kertomiseen. Koska blogini on tällä hetkellä julkinen, joudun tietenkin ottamaan sen huomioon tietyllä tavalla perheestämme kertoessani. Halusin myös blogin kautta tutustua mahdollisiin muihin lähipiirimme ulkopuolisiin lukijoihin ja jakaa ideoita vaikka sisustamiseen liittyen.
Pidän kauniiden esineiden, asetelmien, kuvien katselemisesta. Yritän blogissani esiintyvien kuvien kautta näyttää muille sitä kauneutta, jonka itse näen sekä välittää kotimme tunnelmaa. Nämä esineet täällä kodissamme ovat kaikki minulle omalla tavallaan tärkeitä, jotka on hankittu monesti pitkänkin mietinnän jälkeen. Ja kuten jo blogini alussa kerroinkin, mieheni on ottanut suurimman osan täällä esiintyvistä kuvista, kesästä lähtien olen enenevissä määrin kiinnostunut myös itse kuvaamisesta. Kuvien käsittelyn (valkotasapainot ym.) jätän suosiolla miehelleni, sillä hänen taidoillaan kuvista saa vielä enemmän irti kuin jos itse niitä yrittäisin epätoivoisesti käsitellä.
Se, miltä meillä kotonamme näyttää, kuvastaa aika hyvin itseäni. Tykkään enemmän tumman sävyisillä huonekaluilla sisustetusta kodistamme, kuin että jos olisimme hankkineet kaikki huonekalut valkoisina. Valkoista on meillä vähän siellä täällä, sillä se raikastaa ja toivottavasti antaa vaikutelman "ei niin tummasta ja tunkkaisesta sisustuksesta". Pidän kaikenlaisista sydämistä, pehmeistä ja kovista, ovat ne sitten pehmustettuja pieniä, kankaasta ommeltuja sydämiä tai raudasta kauniisti tehtyjä. Niitä on meillä varmaan liikaakin ja joitain ne herkästi voivat ärsyttääkin, mutta koska itse niistä pidän niin niitä meillä myös on. Elämäni aikana olen oppinut sen, että kaikkein tärkeintä on miellyttää itseään, ei muita. Siinä ei koskaan voita vaikka edelleenkin sen periaatteen omaksumista itse opettelen. Ja kyllä, joissain tai aika monissakin asioissa olen aika ehdoton, vaikkakin rakas aviomieheni on lieventänyt paljonkin musta-valkoista-ajattelutapaani.
Alunperin ei ollut tarkoitus tehdä tästä postauksesta näin syvällistä, mutta toisin kävi. Minua ilahduttaa suuresti jos tätä blogia käy lukemassa joku muukin kuin vain minä. Kommentit piristävät aina ja kaikenlaisia ehdotuksia ja ideoita olen aina valmis vastaanottamaan. Ja jos siltä tuntuu, voi vain ns. "morjestaa" pienellä viestillä, sekin tuntuu mukavalta.
Tämän enkelituikku-kuvan myötä toivotan teille lukijani tunnelmallista syksyä ja toivon, että haluatte jatkossakin kuulla kuulumisistamme!
