lauantai 6. elokuuta 2011

Nimipäiväkekkerit

Vietimme eilen pienimuotoisesti tyttömme nimipäivää, varsinainen päivä tosin oli jo pari päivää sitten. Vieraiksi kutsuimme ystäväperheemme, jonka tyttären kanssa meidän tyttömme on jo hyvää kaveria. Luvassa oli siis paljon naurua, iloista mieltä ja tyttöjen suloisia naurun kiljahduksia. Maittavaa grilliruokaa sekä suussa sulavia leipomuksia unohtamatta. 

Muistin nähneeni joskus Sisustus ja Sepustus-blogissa herkullisen näköisen kääretortun ohjeen, jota ajattelin kokeilla. Ja onnistuihan se, vaikka kääretorttuja en ole leiponut pitkään aikaan. Unelmaisessa kääretortussa oli käytetty mm. Valion lime-valkosuklaarahkaa, jonka makuun ihastuin heti kun sitä ensimmäisen kerran maistoin. Sisälle laitoin mauksi soseutettua mansikkaa, joka mielestäni sopi kivasti limen kanssa yhteen.

Lisäksi leivoin Paholaisen kakkua, johon tulee 4 dl sokeria. En yhtään ihmettele, mistä kakku on nimensä saanut! Ei ole todellakaan mikään laihduttajan kakku, jos sokeria haluaa välttää. Mutta on kyllä erittäin hyvää kuivakakkua!
Tässä ohje:

Paholaisen kakku

- 5 dl vehnäjauhoja
-1 tl suolaa
- 1 tl soodaa
- 4 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 dl kaakaota
- 2 munaa
- 2,5 dl maitoa
- 1 dl öljyä

Sekoita kaikki kuivat aineet. Lisää munat, maito ja öljy.
Sekoita taikina kiiltäväksi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan.
Paista kakkua 175 astetta runsas tunti.
Halutessasi voit valmistaa ohjeesta täytekakun pohjan.

Alun perin olin suunnitellut, että kuvaisin kattaukset ja leipomukset, mutta niinhän siinä kävi, että kaiken kiireen keskellä valokuvaaminen unohtui täysin. Paholaisen kakusta otin myöhemmin kuvan, mutta Unelmainen kääretorttu jäi kuvaamatta. 

Sain eilen postista aivan ihanan paketin! Olin tilannut White Coast-verkkokaupasta valkoisen, pajuisen 2-kerrosvadin sekä talouspaperitelineen. Meille sopivaa talouspaperitelinettä olin etsinyt kauan, kunnes White Coastissa pyöriessäni törmäsin juuri täydelliseen telineeseen. Keksin yhdistää kattaukseen 2-kerrosvadin kanssa valkoisen, rottinkisen tarjottimen, jolle laitoin Paholaisen kakkua esille. Kylläpäs sopivat tosi kivasti yhteen! Rottinkisen tarjottimen pohjan suojasin vain kelmulla sekä kakkupaperilla, ettei leivoksen rasva imeydy rottinkiin.  

Paholaisen kakkua rottinkitarjottimella

Keksitarjoilu 2-kerrosvadissa

Paperirullateline

Ilta meni taas ihan hujahtamalla ohi. Tytöt viihtyivät mukavasti keskenään, aina välillä halailivat toisiaan ja kävelivät käsi kädessä. Ystäväni kanssa saimme vähän juteltua rauhassa kuulumisista tyttöjen leikkien aikana. Kyllä tuli purettua sekalaisia ajatuksia töihinpaluuseen liittyen! Ennen äitiyslomille jäämistä olin ystäväni kanssa samassa paikassa töissä. Sanoinkin ääneen, että ei kyllä työpaikka tunnu enää samalta, kun ystäväni ei ole siellä töissä. Paljon on asioita muuttunut pelkästään työpaikallakin. 

Tyttömme sai ystäväperheeltämme lahjaksi muoviset leikkikupit, -lautaset sekä kannun. Ja kyllä niillä on leikittykin! Äitikin on saanut maistella tytön keittämää kahvia ja puuroa. Lisäksi tyttö sai kauniin pitkähihaisen paidan lahjaksi, joka sopii kivasti erään farkkuhameen kanssa yhteen. Täytyypä muistaa ottaa tuosta asukokonaisuudesta kuva.

Ilta oli kaikin puolin onnistunut ja koko viikon vähän alakuloinen mielenikin piristyi. Kyllä se vain niin on, että ystävien seura tekee hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!