maanantai 9. toukokuuta 2011

Oi ihana toukokuu!

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt kovasti aikaa! 
Pääsiäinen ja vappu tuntuivat menevän ohi hujauksessa. Pääsiäistä vietettiin Etelä-Pohjanmaalla tytön molempien isovanhempien luona kyläillen. Pääsipä tyttö trullittamaankin (=virpomaan) elämänsä ensimmäistä kertaa! Kovasti tuntui tyttö ihmettelevän, kun äiti maalasi kasvoja asiaankuuluvasti ja lopputulosta piti tietenkin katsella peilistä kauan aikaa. Vappua juhlimme ystäväperheen luona grillaten ja yhteisestä ajasta nauttien. 

Kovasti tein vähän kevätsiivoja Äitienpäivää varten. Onneksi appivanhempani olivat meillä suurena apuna, sillä muutamaa päivää ennen Äitienpäivää miehen hartiat menivät totaalisesti jumiin niin, ettei mies mielellään pystyasennossa ollut huimaamisen vuoksi. Sen lisäksi mieheen iski kevätflunssa. Appivanhemmat olivat mielellään tytölle ammana sillä välin, kun siivoilin. Saatiinpa aloitettua jopa ikkunoiden pesukin ja kesäverhot vaihdettua olohuoneeseen. Kylläpä tuli hyvä mieli, kun koti tuoksui puhtaalta ja kesää on päästy vähän vastaanottamaan ikkunoiden pesun lisäksi kesäkukkia hankkimalla! Kävin viime lauantaina anopin kanssa Bauhaussissa, josta mukaan tarttui kukkien (markettaa ja orvokkia) lisäksi pari sisustustyynyä sekä lyhty. Nyt on parveketta laitettu ahkerasti, vaaleanpunaisia/valkoisia markettoja ikkunalaudalla sekä pienikukkaista orvokkia amppelissa. Pöydällä oleviin lyhtyihin olen laittanut kynttilöitä palamaan jo useampana iltana. Lasillinen punaviiniä ja kynttilöiden tuike viimeistelee ihania keväisiä iltoja!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!