KUVANSIIRTOTEKNIIKASTA
itselle muistiksi ja opastusta haluaville
Tämä rasia on ensimmäinen projekti, johon käytin kuvansiirtotekniikkaa pääsiäisenä.
Tuolloin saimme anopin kanssa kunnon opastuksen kuvansiirtotekniikoiden käyttöön.
Sen jälkeen ei rasian suhteen edistytty, kunnes nyt eilisestä lähtien olen ahkeroinut pitkän tauon jälkeen.
Kuva näyttää ihan kummalliselta, mutta niin sen kuuluukin vielä tässä työn vaiheessa näyttääkin.
Suihkepullolla suihkuttelen kuvan päälle vähän vettä ja sormin hieron varovasti kuivana näkyvää
harmaata paperia pois. Annan kuvan kuivua ja jälleen uusi vedellä kostutus/hieromis- kierros niin kuan, kunnes lopulta harmaata paperia ei kuivan kuvan päällä enää näy.
Ihan alussa kuva (mustavalko- tai värillinen kuva) on tulostettu paperille, jonka jälkeen kopioitu peilikuvana kopiokoneella.
Sen jälkeen levitin siveltimellä Art medium- liimaa (mustesuihke- ja laser- tulosteille/kopioille omat liimansa!) kuvan oikealle puolelle, hetken annoin liiman imeytyä
kunnes toiseen kertaan sivelin liimaa, huomioiden eritoten reunat.
Hoksasin, että kuva tosiaan kannattaa asettaa esim. muovitaskun tms. päälle ennen liiman levittämistä, sillä muovin avulla kuvan voi kääntää väärin päin rasian kannen päälle (eli kuva kantta vasten).
Sen jälkeen aseteltiin painavia kirjoja kannen päälle ja kuvan annettiin kuivua yön yli.
Seuraavassa vaiheessa menen edelleen, joskin sen verran olen vähän edistynyt, että tuota harmaana näkyvää paperia on kuivan kuvan päällä jo selkeästi vähemmän.
Rasian kyljessä on Mod Podge- nimisen, silitettävän liiman avulla kiinnitetty servettiä haluttuun kohtaan.
Eli rasian kylkeen (ei kannen reunaan asti) on levitetty kunnon kerros em. liimaa (ei kuitenkaan liikaa, kestää kauan kuivua) ja jonka on annettu kuivua kunnolla. Sen jälkeen halutusta servetistä on leikattu sopivan kokoiset soirot ja servetti kiinnitetty leivinpaperin läpi silitysraudalla (lämpötila 2 psitettä, muutaman minuutin ajan). Kun servetti on kunnolla kiinnittynyt rasiaan, voidaan rasian kylki kokonaisuudessaan lakata Acryl lakalla. Minulle tosin servetti veti vasta lakkaamisen aikana joistain kohdin rypyille, joten lakan levittämisessä kannattaa olla nopea ja helläkätinen.
Seuraavassa vaiheessa (johon yritän päästä), kannattaa ainakin mustavalkokuvan reunat maalata vaikka valkoisella akryylivärillä (itsellä Acryl Satin- merkkistä). Lisäksi olen ajatellut maalata koko kannen reunoineen em. akryylivärillä, sillä mielestäni riisipaperin värit tulevat valkoista taustaa vasten paremmin esille. Tämän jälkeen sommitellaan esim. riisipaperista sopivan kokoiset palat, jotka reunustavat kuvaa/peittävät lopun pinnan kannesta sen verran kuin itse haluaa.
Riisipaperi kiinnitetään sivelemällä Decoupage Gloss- liimaa riisipaperin päälle, aloittaen keskeltä ja edeten reunoja kohti. Annetaan kuivua, jonka jälkeen riisipaperin ja itse kuvan päälle levitetään Acryl lakkaa.
Kannen reunaan ajatettelin laittaa vielä koristenauhaa, kai kokeilen kiinnittää sen tavallisella Erikeeperillä.
Alla olevia riisipapereita löysin Tamperelaisesta Porcellana- käsityöliikkeestä, josta sai hyviä vinkkejä näihin puuhasteluihin.
~ Emppu ~
Ihanaa, kun täältä löytyy "tallelta" aina tämä ohje, jospa me pian yhdessäkin tehtäisiin. Sun vuoro ohjata.
VastaaPoista