tiistai 11. elokuuta 2015

Aamulla










Edellispäivänä otin muutamia kuvia keittiöstä,
jonne aamun aurinko paistoi niin kauniisti.
Tännekin on jo syksyinen tunnelma rantautunut,
sillä senkin päälle on vaihdettu beigen sävyinen pellavaliina valkoisen tilalle.
Lasikuvun alta sekä betonisesta ruukusta löytyy kuivuneet ruusut,
jotka alkujaan sulostuttivat eteisessä täysissä voimissaan.
Olipa muuten virkkaamani liina juuri sopivan kokoinen lasikupuun!

Jotain käytännöllistäkin keksin tässä eräänä päivänä,
sillä siirsin laatikon pohjalta parhaimmat servetit peltipurkkiin säilöön.
Nyt ne ovat vielä kätevämmin saatavilla kattauksia varten!

Kirjatukeen vaihdoin Jeanne d`Arc Living-lehden
takakannesta leikatun suloisen kuvan.
Halusin nimittäin mattapintaisesta paperista olevan kuvan
ja laiskuuksissani en jaksanut ruveta kaivelemaan askartelukasseja vaatekaapin uumenista.
Hyötykäyttöä tämäkin, jos noita JDL:n lehtiä raaskii lähteä leikkelemään.

Elokuussa on nyt päästy viimein vaiheeseen,
jolloin ensimmäisillä koululaisilla on alkanut syksyn koulutaival.
Nyt viimeistään voi jo puhua alkaneesta syksystä.
Meidän perheessä tosin tyttö viettää vielä kesälomaansa vajaan kolmen viikon verran.
Sitten meilläkin alkaa jälleen päiväkotiarki.

Kauniita elokuun päiviä teillekin, tämän päivän auringosta on osa meistä nauttinut uimarannalla!

~ Emppu ~

10 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma ja ihania tavaroita sulla siellä!
    Meilläki olleet lämpöiset kelit nyt, mukavia elokuun päiviä Emppu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3
      Nämä asetelmat vaihtuvat välillä useammin, välillä taas muutaman kuukauden välein. ;) Vähän kiinni omasta inspiraatiosta ja jaksamisesta.
      Täällä on tänään ihan erilainen ilma, aurinko pysytellyt piliverhon takana. Mukava kun eilen pääsi tyttökin nauttimaan kunnolla lämpimästä säästä! :)

      Poista
  2. Huokailen, kuinka kauniita kuvia jälleen kerran :) Aurinkoa elokuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jani! <3
      Kiva kun tykkäät otoksistani ja kiitos toivotuksista! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3
      Oli pakko kuvailla kun aurinko paistoi niin kauniisti! :)

      Poista
  4. Melkoisen kaunista!
    Mun blogissa on muuten arvonta, joten tervetuloa osallistumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Micu! <3 :)
      Kiitti muuten vinkistä, täytyypä heti käydä kurkkimassa blogissasi! ;) :)

      Poista
  5. Ihan mielettömän ihana blogi sulla!!!! oon täälä nyt monta monituista minuuttia selaillut postauksia ja tekis mieli kommentoida kaikkia=) jöön ehdottomasti lukijaksi. munkin blogiin saa tulla visiitille! unelmienelamista.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ulla aivan ihanasta kommentistasi! <3 :)
      Onpa mukava kuulla, että olet tykännyt selailla postauksiani ja jäit lukijakseni! <3 Kovasti tervetuloa! :)
      Kiitos vinkistä, täytyypä käydä tutustumassa blogiisi! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!